Tekstin alkuun
Etusivu - Kunnallisvaalikausi 2009-2012
Koko maan puolustamiseksi Suomi tarvitsee yleisen asevelvollisuuden

Suomen puolustusratkaisu on alueellinen puolustus. Puolustusvoimien yksi tehtävä on turvata valtakunnan alueellinen koskemattomuus, tarvittaessa myös voimakeinoja käyttäen.

 

Suomen puolustusvoimat perustuvat asevelvollisuuden kautta muodostuvaan vahvaan reserviin. Tällä käytännöllä olemme voineet luoda uskottavan puolustuskykymme vuosikymmenten ajan.

 

Sotiemme veteraanit puolustivat aikanaan maatamme kunniakkaasti. He toivovat, että me nuoremmat sukupolvet olemme valmiita tarvittaessa puolustamaan isänmaatamme.

 

Suomalainen reservi on pitkän ajan, lukuisien ikäluokkien läpikäymän yleisen asevelvollisuuden tulosta. Uskottava maanpuolustus on pitkäjänteisen, suunnitelmallisen koulutuksen ansiota.

 

Armeija on miesten koulu. Nykyisin se antaa myös monelle naiselle mahdollisuuden aseellisen palveluksen kautta osallistua maamme puolustuskyvyn luomiseen ja ylläpitämiseen.

Varusmiespalveluksen aikana asevelvollisista koulutetaan suomalaisia taistelijoita, jotka pystyvät vaikeissakin olosuhteissa taistelemaan yksin ja joukon jäsenenä.

 

Varusmiesaikainen koulutus antaa valmiuksia myös eri siviiliammatteihin. Se voidaan eräissä tapauksissa lukea harjoitteluajaksi.  Työkokemukseksi palvelus luetaan kokonaisuudessaan.

Aliupseeri ja upseerikoulutus antaa lisävalmiuksia myös siviilipuolen johtamistehtäviin. Moniin siviilitehtäviin on vaatimuksena reservin upseerin tai aliupseerin koulutus.

On myös käytännössä todettu, että varusmiespalveluksessa saatu johtajakoulutus auttaa menestymään elämässään.

 

Koko miespuolisen  ikäluokan varusmiespalveluksella on myös kansakuntaa yhdistävä vaikutus.

Peruskoulun jälkeen ikäluokan tie eroaa toisen asteen koulutuksen takia.

Asevelvollisuus tuo jälleen koko ikäluokan miehet yhteisen tehtävän äärelle. Sillä on varmasti merkitystä maamme tulevaisuuden kannalta.

 

Syksyn 2006 kutsunnat ovat alkaneet alkukuusta. Uusi ikäluokka 1988 syntyneet nuoret asevelvolliset on kutsuttu kotikuntiensa kutsuntatilaisuuksiin.

 

Uusi ikäluokka on valmistautumassa puolustamaan maatamme, valtiollista itsenäisyyttämme ja alueellista koskemattomuuttamme.

Koko miespuolisen ikäluokan osallistuminen tähän tehtävään tuo varusmieskoulutukseen mahtavan oppilasaineksen, jonkalaista ei mihinkään ammattiarmeijaan ole tarjolla.

 

Yleisen asevelvollisuuden kautta luotu reservi on maanpuolustuksemme kivijalka.

 

Puolustusvoimat ovat kansallinen voimavaramme myös rauhan aikana.

 

Martti Turunen

Rehtori

Kuusamo

 

© 2007 Kunnallisvaalikausi 2009-2012 - Tekninen toteutus Optinet kotisivut