Kuntien taloudellinen tilanne on heikentynyt nykyisen hallituksen toimikaudella. Eikä valoa näytä tulevan ”putken päästä” maan hallituksen toimenpitein.
Valtiovalta on lykännyt valtion ja kuntien vuoden 2003 välisestä kustannustenjaon tarkistuksesta johtuvaa velkansa maksua kunnille useammalle vuodelle. Viimeinen erä tästä tulisi hallituksen suunnitelman mukaan maksuun vasta vuonna 2008.
Kokonaisuudessaan tämä velka on 502 miljoonaa euroa.
Vuoden 2006 talousarvioesitys ei myöskään tuo kuntien talouteen kovasti kaivattua helpotusta, vaan esimerkiksi valtionosuuksien indeksitarkistus tehdään esityksen mukaan edelleen vaillinaisena. Budjettiesityksen mukaan indeksitarkistus toteutetaan vain 75%:sesti eli neljännes kustannusten noususta jää korvaamatta.
Tämän lisäksi valtiovalta on siirtänyt lisävelvoitteita kuntien hoidettavaksi, mutta vastaavasti ei ole siirretty euroja kuntien kukkaroihin.
Tämä on vastuutonta kuntapolitiikkaa punamultahallitukselta.
Vuoden 2006 alusta mahdollisesti voimaan tuleva valtionosuusuudistus on myrkkyä Kuusamon kuntataloudelle. Uudistus merkitsee entistä niukempaa tulopuolta ja samalla menotalouden tiukentamista. Onhan vuoden 2006 alusta lähtien valtionosuuden leikkaus 50 € jokaista kuusamolaista kohti. Vuoden 2007 alusta uudistuksen 2. vaiheessa lisäleikkaus on jälleen 50 € .
Kolmannessa vaiheessa v. 2008 leikataan edelleen 50 € per asukas. Kokonaisuudessaan valtionosuusuudistus toteutuessaan leikkaisi Kuusamon kunnan tulopuolta vuoden 2009 alusta 216 € asukasta kohti siis ”vauvasta vaariin” eli 3,8 miljoonaa € vuodessa . Kokonaisleikkaus on lähes kymmenesosa Kuusamon nykyisestä valtionosuudesta.
Kuusamo on valtionosuuden leikkauslistalla ”omassa luokassaan”. Seuraavaksi eniten valtionosuutta leikattavalta kunnalta osuus pienenee 163,4 euroa asukasta kohti ja yli sata euroa asukasta kohti leikataan kaiken kaikkiaan seitsemältä kunnalta.
Pohjois-Pohjanmaan kuntien valtionosuuden leikkaus on keskimäärin yksi euro asukasta kohti. Asukasluvultaan välillä 10.000 – 20.000 olevien kuntien keskimääräinen leikkaus on 16,6 euroa.
Positiivista uudistuksessa on naapurikunnille Taivalkoskelle, Posiolle, Sallalle ja Suomussalmelle esitetyt lisäykset valtionosuuksiin.
Valtionosuusuudistuksessa ei pitäisi heikentää näin radikaalisti kuntien rahoitusasemaa. Uudistuksen yhdeksi reunaehdoksi asetettu valtion tasolla toteutuva kustannusneutraalisuus aiheuttaa yllä esitettyjä kohtuuttomuuksia kunnille, joihin kohdistuvat suurimmat leikkaukset.
Tulevan eduskuntakäsittelyn aikana toivoisi, että hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä tiedostettaisiin tämän suuruisen leikkauksen seuraamukset.
Kuntien vastuullahan useimpien peruspalveluiden tuottaminen.
Tällainen leikkaus murentaa Kuusamon mahdollisuuksia vastata velvoitteistaan tuottaa tasokkaita peruspalveluita kuntalaisilleen.
Vuoden 2006 talousarviovalmistelut ovat kunnissa täydessä käynnissä. Mietitään, miten niukkenevaan tulopuoleen sopeutetaan palvelujen tarjonta.
Kuntien edellytykset vastata uusiin palveluhaasteisiin heikkenevät ja jopa loppuvat.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että nykyisiä palveluitakin joudutaan karsimaan tai ainakin niiden tasoa heikentämään.
Näistä hyvinä esimerkkeinä Kuusamossa ovat mm. synnytysosaston tulevaisuuden näkymät kuin myös kouluverkkokysymys.
Tässä tilanteessa Kuusamon kaupunginvaltuusto ja –hallitus joutuvat valtakunnan tasolla harjoitettavan talous- ja kuntapolitiikan seurauksena ikävien päätösten eteen.
Martti Turunen
Rehtori
Kuusamon kaupunginvaltuuston ja hallituksen jäsen (kokoomus)
|